RÄNNI: Odotusaika

RÄNNI-galleriassa 2. – 31.7.2017 Reetta Partasen Odotusaika.

Näyttely käsittelee ajan hallitsemista ja sen tinkimätöntä kulkua sekä hetkeen pysähtymistä.

Lähtökohta näyttelyyn on filosofi Maija-Riitta Ollilan lauseessa ”Se, kuka hallitsee ihmisen aikaa, hallitsee ihmistä”. Lause kuvaa hyvin tätä aikaamme, jossa ajasta on tullut moraalinen kysymys; Mihin sinä kulutat aikaasi? Se on myös konkreettinen resurssi ja näin ajanhallinta sekä siihen tähtäävät erilaiset ohjelmat lyövät kuumille kiville.

Aikataulut kahlitsevat, mutta toisaalta myös antavat meille turvaa ja toivoa. Usealle ”sitten kun” onkin todellisuutta, elämää tämän ajanjakson jälkeen. Jotkut meistä taas elävät ”ajasta ennen”. Pakotettuna odottamaan kadottamme ajallisen perspektiivin kuitenkin täysin ja tämä näkyy kärsimättömänä ”Kaikki mulle nyt heti” –asenteena. Toisessa ääripäässä löydämme tapoja, joiden avulla opimme ”elämään hetkessä”, joka parhaillaan tai pahimmillaan tarkoittaa ajan täydellistä kadottamista. Joskus aika venyykin tai pysähtyy aivan täysin. Jossain hetkissä se vain laiskasti matelee ja toisinaan aika taas menee jo sellaista vauhtia, että tunnit tuntuvat henkäyksiltä. Sekunti kuluu hitaasti, mutta yhtäkkiä huomaa vuoden menneen ohi. Ja joskus aika jättää.

Kuka sitten hallitsee aikaa?

///////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Reetta Partanen (s. 1982 Siilinjärvi) on suomussalmelainen kuvataiteilija, joka työskentelee ennen kaikkea installaation, kuvanveiston ja yhteisötaiteen parissa. Partanen on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta ja lisäksi hän on sosionomi ja taideterapeuttisten menetelmien ohjaaja. Viimeisen kuuden vuoden aikana Partasella on ollut useita yksityisnäyttelyitä esimerkiksi Turun Vanhan Raatihuoneen galleriassa, Poriginal galleriassa Porissa sekä Lapinlahden Galleriassa Helsingissä. Teoksissa voi nähdä pohjalla kuvataiteen ja käsityöläisyyden perinteen, mutta uudet menetelmät sekä erityisesti kierrätys- ja luonnonmateriaalit tuovat kokeellisuutta ja ainutkertaisuutta teoksiin.

Äänimaisema on luotu yhdessä kuvataiteilija Henri Ijäksen kanssa.

Työkokeiluun Kulttuuribingolle!

Haetaan: Työkokeilijaa Kulttuuribingolle

Työnantaja: Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry

Työnkuva: Kulttuuritila Kulttuuribingon päivittäinen näyttelyvalvonta ja ylläpito yhdessä vakituisen työntekijän kanssa (ma-pe klo 12-18). Tiedottaminen, tapahtumien tuottaminen ja organisointi (äänentoistotaito plussaa, mutta ei pakollinen). Työ sisältää ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä tapahtumien yhteydessä joissa mm. lipunmyyntiä.

Työtehtävät edellyttävät työkokeilijalta sosiaalisia taitoja ja viestintäosaamista, tehtäviin sisältyvät gallerian siivous- ja huoltotyöt.

Työsuhteen aloitus heinäkuussa 2017 tai niin pian kuin mahdollista. Avoimet hakemukset ja CV:t tulee lähettää sähköpostilla perjantaihin 16.6. klo 18 mennessä osoitteeseen oulunbingo@gmail.com. Paikka täytetään sopivan hakijan löytyessä myös ennen määräaikaa.