Kuinka vapaasti voit hengittää? Jalkautunut Kahvila Kitkerä, osa 3/3

Nyt mentiin suoraan epämukavuusalueelle

emmekä tarkoita Kaupunginkirjastolle

vaikka siellä tapahtuma toteutettiinkin

Vaan pään sisällä olevaa ei-niin-luontevaa

Kysyttiin, mikä sinua rajoittaa ja onko ennakkoluuloja.

slide1

Holhousyhteiskuntaan liittyvä kysymys jakoi nuorten mielipiteen aikalailla keskeltä kahtia: toiset kokivat kovastikin rajoitteita kun taas monet eivät olleet koskaan kokeneet rajoittamista yhteiskunnan taholta. Ainakaan itseä häiritsevää.

slide2

Opitusta valehtelemisesta juteltiin tätä kolmatta jalkautuvaa edeltävässä keskustelevassa Kahvila Kitkerässä Bingolla, joten kysyimme siitä lisää myös kyselyssä.

slide3

Suurin osa vastanneista nuorista oli kokenut jonkinlaisia itseään kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja. Kukaan ei kommentoinut omien ennakkoluulojensa vaikutusta maailmassa toimimiseen.

slide4

Olemme saaneet paljon arvokasta tietoa nuorilta ja haluamme jakaa sen eteenpäin. Viime torstaina 16.3. Yle julkaisi Kahvila Kitkerän haastattelun, jossa nostettiin esille osa kentältä nousseista ajatuksista. Blogikirjoituksiin laitoimme sensuroimattomana ne nuorten vastaukset, joihin he antoivat julkaisuluvan. Lisäksi kokoamme kaikkien Kahvila Kitkerä -tapahtumien pohjalta Kitkerät Kaiut -pamfletin, joka julkistetaan kolmannessa Kahvila Kitkerässä Bingolla tiistaina 4.4.2017 klo 17-20. Tilaisuus on avoin kaikille ja siitä tulee lisätietoa lähempänä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s