Janne Raappanan Merkit -installatio pysyy Ränni-galleriassa

20161223_122335

Oulun asematunnelin Ränni-galleriassa esillä oleva taiteilija Janne Raappanan Merkit- installaatio on herättänyt huomiota niin ohikulkijoissa, mediassa kuin Oulun poliisissakin.

 

Installaatio muodostuu huoneesta jossa näkyy toisenlainen joulu. Lattialla lojuu tyhjiä kaljatölkkejä ja katkennut joulukuusi. Keskiöön sijoitetun pöydän päällä on kelan lomake ja sen päällä sijaitsi muovinen leikkiase joka on nyt poistettu. Taustalla roikkuu varoituskolmioita ja muita taiteilijan käyttämiä liikennemerkkejä. Teos on tarkoitettu tutkittavaksi kokonaisuutena takertumatta yksityiskohtiin.

 

Kantaaottava teos kuvaa yksilön epätoivoa ja ahdistusta joka saavuttaa kriittisen pisteen jouluna. Teos on kuvaus ajasta jossa elämme. Me kaikki olemme kuulleet sellaisista jouluista. Jotkut ovat kokeneetkin. Teos ei ole kunnianloukkaus, laiton uhkaus tai varsinkaan pahoinpitely. Vihapuheeseen yllyttämisenäkään sitä ei voi ymmärtää.

 

Oulun rautatieaseman alikulkutunnelissa sijaitseva vitriinigalleria on vuorollaan Oulun Taidemuseon ja Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n hallinnoinnissa. Teos on esillä Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n näyttelyvuorolla. Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry hallinnoi Oulun Mäkelininkadulla sijaitsevaa Bingo-galleriaa joka on vapaa kaupunkitila.

 

Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry tukee taiteilijan vapautta tuoda esille kantaaottavia teoksia. Janne Raappanan installaatio Merkit on nähtävillä Ränni-galleriassa 8.1.2017 saakka.

 

Taija Jyrkäs

puheenjohtaja

Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry

Advertisements

2 thoughts on “Janne Raappanan Merkit -installatio pysyy Ränni-galleriassa

  1. Miksi leikkiase on poistettu? Ei itsesensuuria pidä harjoittaa, kun tietää olevansa oikealla asialla. Taide on taidetta. Se että poliisi jotakin tutkii, ei tarkoita, että siinä on mitään laitonta. Taideteoksen sensurointiin ei pidä alistua, emme vielä toistaiseksi elä putinismin ikeen alla. Palauttakaa teokseen kuulunut ase paikoilleen, sillä kyse on periaatteesta, ei siitä, onko teos hyvä, osuuko se maaliinsa. Kyse on vain periaatteesta, siitä että politiikka tai närkästymiset eivät saa määrittää taidetta, sillä muuten se on vain kaupallista mielistelyä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s