BINGO ALL NIGHT LONG – Hophop ajan rakenteiden kohinaan!

Tapahtuipa 25. elokuuta KVLTRBINGOLLA seuraavia rienaavia ilmestyksiä. Noin kymmenen aikoihin aamulla ovet avautuivat ja vartijat kutsuttiin barrikaadeille hiekkasäkkeineen ja kyynelkaasuineen, valmiina nujertamaan mahdollinen väkivaltainen yleisöryntäys. Omituisia aikoja kun elimme, yllätys oli valtaisa huomattuamme varustelun olleen turha. Kansaa kävi harvakseltaan kurkistelemassa meininkiä. Kukaan ei haukkunut paikkaa, porukan tuotoksia eikä edes itse porukkaa paskaksi. Hyvä. Eihän se sitä olekaan, eihän?

Lyhytelokuvia katseltiin. Mieltäni jäi suloisesti kutkuttelemaan oululaisen leffakorporaatio Kevari Productionsin elokuva Salattu Ufo-menneisyys II. Visionäärejä, kyllä ja pätkä löytyy Youtubesta. Muita elokuvia en muistakaan nähneeni kyseisenä iltana, paitsi mystisen  pätkän menneisyydestä, jossa haastateltiin Oulun Yliopiston Tohtori ____:sta ja hänen opettamaansa tieteen alaa, jonka nimikettä en muista mutta muistaakseni se käsitteli KAIKKEA OLEMASSA OLEVAA. Ampukaa surkea reportteri ja valaiskaa. Kadun perehtymättömyyttäni ja surkeaa muistiani. Kasvan tässä itsekseni.

Noin 17:00 talon orkesterien soittomylly käynnistyi. Väliaikaisessa luolassa Resonoi. Yleisöä oli valtavasti. Kaksi? Kolme? Neljä? Kuusi henkilöä oli ehdoton maksimi. Soitto kulki noudattaen kaaos-teoreettistä linjaa alusta loppuun. Hämmennys X sai uusia vaiheita ja loppuja ja hahhahhaa – siinä se sitten iski! Viimeisen symbaaliniskun kaiku imeytyi keltaiseen seinään. Piste.

Yllämainitun kohtauksen jälkeen toimittaja poistui rakennuksesta. Tyhmä.

Ruotomieli oli soittanut myöskin pienelle yleisölle. Keikka oli kerrotun mukaan lämminhenkinen, jopa intiimi. Urban Fox meni myöskin itseltäni ohitse. Olen hävinnyt tämän taistelun.

Allekirjoittanut saapui takaisin Bingolle illan jo hämärtyessä. Näyttelystä kuulleita ja satunnaisia ohikulkijoita pyörähteli sisään, ulos, sisään, ulos tasaisen epätasaiseen tahtiin; kertoivat pitäneensä näkemästään ja kannustivat jatkamaan toimintaa. Niin tapahtuukin.

Suunnitellun ambient-yön kasaus alkoi. Pari pöytää täyttyi kosketinsoittimista ja 28937 kilometristä piuhaa solmuineen. Ennen kollektiivista uppoutumista seka-aallontaajuuksiin oli luvassa vielä pari jutskaa.

Siinä puoliltaöin paikalla oli jo runsaasti musiikin ja kuvataiteen ystäviä. Luolassa aloitti Cold Decade, joka koostui yhdestä Heikistä ja hänen instrumenteistään. Itselleni uusi tuttavuus ja täydellisen positiivinen kokemus. Lahjakas mies, pätevä laulaja, vimosen päälle täyteläisiä industrial-kappaleita ja hypnoosi.

Seuraavaksi esiintynyt KF-Labra matkaili ajassa ja avaruudessa, mitä se on tehnyt jo tuhannet vuodet. Kosminen propaganda ja koneiden luoma illuusio tyhjiöstä veti runsaan väkijoukon paikalle seuraamaan ilmestystä. Yläruumiit paljaina nuoret kosmologit häpäisivät konservatiiviset arvot ja saavuttivat lopulta entropian. Ykseys materialisoitui ei miksikään aineeksi. Valitettavasti joku laiha onanisti hiipi setin puolivälissä pilaamaan loistavaa esitystä peloittavalla sähköaalto-koneellaan. Siitäkin huolimatta aklegh ueg aie igealei!

Kohinan vaikutus

28937 km piuhaa ja kohina. Viimeisin Labran tuottaman äänen jälkeen alkoi keskisyvennyksessä tapahtua. Duo nimeltään HJS antoi ensitahdit pitkälle matkalle, joka tuli kestämään aamuun asti. Väkijoukko, jota siihen mennessä oli paikalle runsain määrin materialisoitunut, vaikutti kiinnostuneelta, eikä aikaakaan kun pelimanneja alkoi kerääntymään soittimien ympärille ns. helevetisti ja kakofonia kasvoi. Valtava äänen massa värisytti järjestötalon lujia perustuksia, päät notkahtelivat kumaraan ‘katsomon’ puolella ja tunnelma oli erittäin sähköinen. Äänenvoimakkuus kasvoi kasvamistaan ja lopulta jättimäinen shshshshhssssshsshshsshshshshsss otti yliotteen kaikesta aistittavasta. Täydellistä. Improvisaatio kesti useita tunteja ja viimeiset soittajat lopettivat auringon jo noustessa. FIN

Tapahtumahorisontti.

***JOS JOKU NAUHOITTI KYSEISEN SESSION, PYYDÄN HÄNTÄ OTTAMAAN YHTEYTTÄ KULTTUURIBINGOON, KIITOSH! ***

Teksti Jaakko Junnila / Kuvat Heikki Kerätär

Advertisements

2 thoughts on “BINGO ALL NIGHT LONG – Hophop ajan rakenteiden kohinaan!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s